Vuodenvaihde ja vuoden 2020 ensimmäinen päivä

On edelleen vähän outoa ajatella, että tässä sitä köpötellään jo mun elämän neljännellä vuosikymmenyksellä! Piti hetki miettiä, että miten niin neljännellä, mutta niin se vain on. Olen kokenut ysärilapsuuden, vuosituhannen vaihdoksen ysäristä 2000 -luvulle, 2010 -luvun, joka meille oli aloilleen asettumisen ja perheenperustamisen vuosikymmen, ja nyt pyörähdettiin jo 2020 -luvulle, joka tulee olemaan meidän lasten lapsuus- ja teinivuosien aikaa.

Vuoteen 2030 mennessä meidän esikoisesta tulee 17-vuotias toisen asteen opiskelija, keskimmäisestä 15-vuotias yläkoululainen ja kuopuksesta 12-vuotias vielä onneksi peruskoulua käyvä esiteini. En halua edes ajatella niin pitkälle vielä. Samalla kuitenkin hymyilyttää se, että tuolloin emme mieheni kanssa ole vielä edes nelikymppisiä, haha!

Palataan nyt kuitenkin takaisin vuodenvaihteeseen ja vuoden 2020 ensimmäiseen päivään. Me juhlittiin uutta vuotta ihan kotona oman perheen voimin. Aamulla nukuttiin pitkään, kuten nyt joululomalla meille on muodostunut ihan vakituiseksi teemaksi. Aamupalan jälkeen pidettiin pieni kotiparturikampaamohetki ja leikkasin niin miehen kuin lastenkin hiukset. Meillä ei ollut mitään menoja tai erityistä ohjelmaa sille illalle, joten touhuiltiin mitä yleensäkin, leikittiin ja oltiin vaan.

Illalla seitsemän jälkeen lähdettiin iltakävelylle. Nähtiin paljon raketteja matkalla, ja poikien mielestä ne oli tosi mahtavia! Eveliina sen sijaan hieman jännitti kovaa pauketta. Kävelyllä vierähti reilu tunti. Raketteja tiirailtiin vielä ikkunasta, ja syötiin herkkuja! Lapset sai valvoa tavallista myöhempään. Taapero simahti meidän sängylle kymmeneltä ja esikoinen lähti nukkumaan yhdeltätoista. Eetu sen sijaan jaksoi pysytellä ylhäällä yli puolenyön ja valvoi olohuoneessa iskän seurana kunnes nukahti sohvalle. Minä menin sänkyyn yhdeltätoista, kävin kahdeltatoista antamassa uuden vuoden suukon Aleksille ja sen jälkeen pian oikeastaan jo simmahdin itsekin. Sen lisäksi, että nukahdin ajoissa, sain myös nukkua pitkään ja mulle tuotiin kahvikin sänkyyn seuraavana aamuna.

Meillä on ollut nyt joululomalla myöhäisten herätysten lisäksi teemana tämä kotona oleskelu, joten miksi rikkoa hyväksi todettua kaavaa! Vuoden ensimmäinen päivä meni siis myös kotona. Mieheni joululoma loppuu tänään, ja iltavuoro kutsuu hänet takaisin työmaalle. Kotona oleskelu on ollut kyllä parasta nyt, kun siihen on koko perheellä ollut mahdollisuus! Lasten joululoma päättyy onneksi vasta loppiaisen jälkeen tiistaina, eli meillä on vielä hyvin aikaa tehdä kaikkea hauskaa yhdessä. Vähän harmittaa, ettei täällä meidän kunnassa tällä hetkellä taida olla yhtään ulkoluistinrataa jäädytettynä ja lumetkin sulivat joulun jälkeen pian pois, eli pulkkamäkikin jää vain haaveeksi. Postauksen pulkkailukuvat on otettu 28.12. ja tuosta hauskasta päivästä on myös vlogi mun YouTube -kanavalla. Lumettomuudesta huolimatta ulkona aiotaan olla paljon, ja koitetaan keksiä myös sisällä jotain kivaa yhteistä tekemistä loman loppupäiville!

Mitä te aiotte tehdä vielä joululoman aikana?

Somet

Posted by

Moikka! Olen Heidi, 27-vuotias bloggaaja, harrastevalokuvaaja ja kolmen lapsen äiti Pirkanmaalta. Blogini on kokoelma minulle tärkeitä asioita, kuten lapsiperhearkea, luonnonystävän teemoja sekä hyvinvointia käsitteleviä aiheita.

Vastaa