UUDEN ARJEN KUULUMISIA

Olen pitänyt blogista puoliksi tahatonta ja puoliksi tiedostettua taukoa nyt kuukauden verran. Poikkeusolojen vuoksi olemme koko perhe tällä hetkellä kotona (ja mieheni sairauslomalla vielä pari viikkoa). Olen halunnut keskittyä siihen, että lapsilla olisi mahdollisimman sujuva arkirytmi, vaikka arki itsessään onkin muuttunut huomattavasti. Ajattelin ensin, että en nosta tätä korona-asiaa ollenkaan esille täällä blogissa, siitä kun saa kaikki varmasti kuulla ihan riittävästi muutenkin. Se kuitenkin vaikuttaa merkittävästi meidän elämään tällä hetkellä, kuten myös mun ahdistuneisuushäiriöön ja sen tuomiin haasteisiin. Päätin, että rikon blogihiljaisuuden tällaisella yleisellä kuulumispostauksella, ja sen jälkeen tuskin kirjoittelen enää näistä poikkeusoloista pelkältään tänne blogin puolelle.

ÄIDIN JA ESIKOISEN ETÄKOULU

Antin etäkoulu on sujunut todella hyvin, ja kommunikaatio koulun kanssa on vaivatonta. Wilmaan tipahtaa seuraavan päivän tehtävät aina edellisenä iltapäivänä, joten siitä on helppo napata jo kirjoihin valmiiksi tehtävät esille tulevaa aamua varten. Antti on tehnyt tehtäviä ihan älyttömän ahkerasti, ja olen hänestä ja hänen kyvystään sopeutua etäkouluun tosi ylpeä. Antille tulee tehtäviä mun mielestä ihan sopiva määrä. Usein tulee 2-3 sivua matikkaa, lukemista aapisesta parin sivun verran tai omaa kirjaa 10 minuutin ajan ja 2-4 tehtävää äidinkielen tehtäväkirjasta. Elämänkatsomustiedon tunnit on kuitattu lähinnä videoilla tai tekstinpätkillä, joita on linkattu Wilma -viestiin mukaan. Enkkua harjoitellaan laululeikkien, lyhyiden opetusvideoiden ja Ville -verkkotehtävien avulla ja yllin tehtävät ovat olleet niin videoita kuin luonnossa tutkiskeluakin. Antilla menee koulutehtäviin 1-3 tuntia päivässä, joiden lisäksi hän tekee noin 2-3 kertaa viikossa Villen verkkotehtäviä iltaisin.

Omat ammattikorkeakoulu-opintoni jäävät auttamatta jälkeen, koska en pysty keskittymään jokaiseen kurssiin niin hyvin kuin itse toivoisin lasten ollessa kotona. Siirrän osan kursseista myöhemmäksi, osa on peruttu opettajien toimesta. Teen sen mitä pystyn, ja kehitän omaa ammattitaitoani myös toisen asteen verkkokurssien avulla. Jostain täytyy joustaa näiden poikkeusolojen aikana, ja nyt koemme järkeväksi tämän ratkaisun. Toivon mukaan pystyn syksyllä ja vuoden päästä keväällä hieman kirimään kursseja takaisin.

ENKÖ ENÄÄ NAUTIKAAN SIITÄ, ETTÄ SAAN HOITAA LAPSIA KOTONA?

Kaikki vapaa-aika etäopintojen ulkopuolella onkin sitten tupannut olemaan melkoista seinille hyppimistä kaikkien lasten osalta, vaikka ulkoilemme paljon ja energiaa koitetaan purkaa järkevästi. Vielä on siis vähän hakemista arkirytmin muodostamisessa, mutta uskon tämän tästä vielä rauhoittuvan.

Me oltiin viettämässä mökkiviikonloppua Töysässä 13.-15. maaliskuuta, ja tuolloin koululta tiedotettiin, että vanhemmat saavat päättää lasten kouluunmenosta. Me otettiin lapset jo tuolloin pois päiväkodista ja koulusta varotoimena, eli meillä etäkoulu alkoi 16.3. Meille tuli siitä sikäli myös ikimuistoinen päivä, että vietimme silloin kahdeksatta hääpäiväämme ja Jokke täytti silloin myös kahdeksan vuotta. Mieheni on ollut sairauslomalla murtuneen käden takia myös tuolta alkaen. Saman viikon aikana muistaakseni jo linjattiin tiukemmin, että vain kriittisillä aloilla työskentelevien vanhempien lapset saavat mennä lähiopetukseen.

Olen aina nauttinut siitä, että saan olla lasten kanssa kotona. Nyt kaikki on tuntunut kuitenkin tosi erilaiselta, enkä ole osannut asettaa itseäni sellaiseen ”hoitovapaa” -moodiin ollenkaan. Seinät on kaatuneet päälle jo monesti ja välillä vaan katsotaan mieheni kanssa toisiamme epätoivoisena, kun lapset viilettävät tukkaputkella pitkin asuntoamme. Pidän kuitenkin toivoa yllä, että tämä olisi nyt se viikko, kun pystyn järjestämään lapsilleni säännöllisemmän rytmin, joka toivottavasti rauhoittaisi heitäkin vähän. Lapsia ei tästä voi syyttää millään tasolla, he reagoivat tilanteeseen kuten parhaiten näkevät. Enkä syytä meitä vanhempiakaan, onhan tämä todella erikoista aikaa ihan kaikille!

ARKI EI AHDISTA, MUTTA OMA PÄÄ KYLLÄ

Olen vähentänyt esimerkiksi Instagramin selaamista viime viikkoina, koska olen tuntenut oman mielialani melko matalaksi. Tunnen syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa siitä, että en ole tehnyt tarpeeksi lasten energian kuluttamiseksi. Oikeastaan ensimmäiset pari viikkoa olin ihan lamaantunut, koska tuntui ettei mikään riitä. Somesta puskee vihaa ulkonaliikkujien, vanhusten, kaupassakävijöiden, laiskamatojen ja stressaajien niskaan, unohtamatta päättäjiä, terveydenhuoltoa ja ties ketä. Ei saa suorittaa, mutta jos ei ahkeroi, on laiska. Ihmiset etsivät kriisin aikana syyllisiä ja epäkohtia kaikista muista, paitsi itsestään, vaikka itseensä ihminen voi ainoastaan vaikuttaa.

Pakollisen arjenpyörityksen lisäksi energiaa ei tuntunut aluksi löytyvän mistään. Pelotti lähteä ulos ja ahdisti jäädä sisälle. Somessa koin oloni vielä kehnommaksi, muilla kun tuntui riittävän voimat vaikka mihin. Toisen kotiviikon aikana päätin, että lopetan turhan stressaamisen, enhän mä voi tähän maailman tilanteeseen mitenkään vaikuttaa. Luovuin tiukahkosta ruokavaliostani, ja otin itsekkäästi aikaa myös itselleni esimerkiksi pelaten ja ihan vaan päikkäreitä vedellen. Söin ja tein mitä milloinkin halusin (lapset edellä aina tietysti), eli toisin sanoen lopetin hetkeksi sen arjen suorittamisen. Se jos mikä teki hyvää mielelle! Vaadin itseltäni arjessa aika paljon, joten oli samaan aikaa outoa ja ihanaa antaa itselleen ihan täysi vapaus elää just fiiliksen mukaan.

Viime viikon lopulla olo alkoi olla taas normaali, ja olo ei ollut enää niin auttamattoman lamaantunut. Olen ottanut nyt itseäni niskasta kiinni taas ruokailujen suhteen ja alkanut liikkumaan itseasiassa enemmän kuin ennen poikkeusolojen alkamista. Vedin reilun viikon verran ihan mahtavat herkkuöverit, ja palasin sitten hiilihydraatipitoisen perusruokavalion kautta ketogeeniselle. Nyt jos koska tarvitsen sen tuomaa energiaryöppyä ja hyvänolontunnetta. Enkä pane pahakseni, jos herkutteluviikon tuomat kilot sulavat ja kroppa kiinteytyisi kesäksi (jolloin toivottavasti poikkeusolot ovat ohi). Tänään on vasta toinen päivä, joten ketoosiin hakeutuminen on yhä käynnissä ja olo myös sen mukainen. Onneksi tiedän sen helpottavan muutamassa päivässä.

Ahdistuneisuushäiriön vuoksi olen kokoajan ollut aika ”herkillä” ja mua on alkanut taas ahdistaa esimerkiksi epäsiisti koti tosi paljon. Tai siis se, mikä minulle on epäsiisteyttä ja muille todennäköisesti normaalia lapsiperheen arkeen kuuluvaa epäjärjestystä. Pääsin vuosia sitten jo yli siitä pahimmasta vaiheesta, kun melkein itkin, jos matto oli vinossa tai sohvatyynyt lattialla, mutta nyt nuo samankaltaiset pikkuasiat on alkaneet taas käydä hermon päälle. Olen puhunut tästä siivousfriikkeydestä psykologin kanssa (silloin kun vielä kävin terapiassa), ja se liittyy todennäköisesti siihen samaan kontrollinmenettämisen pelkoon, mikä aikoinaan piti yllä syömishäiriökäyttäytymistäkin. Nyt, kun en enää pidä elämää kontrollissa omalla syömisellä, koetan kontrolloida sitä siisteydellä. Aika hassua itseasiassa, kun sen näin kirjoittaa ylös. Mutta sellainen mun pää on, ja sen kanssa mun on elettävä.

Koronavirukseen mun on tosi vaikea suhtautua järjellä. Mua ahdistaa käydä kaupassa, varsinkin lasten kanssa, ja pesen käsiäni niin, että rystyset on halki (ja huolehdin tosi paljon myös lasten käsihygieniasta). En hypi seinille, jos vieressäkulkija yskäisee tai aivastaa, mutta mulla on pakottava tarve sitten kotiin palattuani pestä käsiä ja heittää vaatteet heti pesuun, välillä käyn kauppareissunkin jälkeen suihkussa, että saan sellaisen ällön olon pois iholta. En pelkää, että koronavirus olisi minulle tai perheelleni kuolemaksi, mutta mua oksettaa ajatus, että toisin ulkomaailmasta sen meille kotiin tai että levittäisin sitä tietämättäni muihin ihmisiin. Kuulostan nyt ihan seinähullulta, tiedän sen itsekin.

LASTEN SUHTAUTUMINEN KORONAAN

Lapsia koronavirus ei ahdista/haittaa/harmita juurikaan. Meidän kolmikko tykkää olla kotona, ja ainoastaan Antti on toisinaan kaivannut koulukavereiden seuraa. Enemmän lapsia harmittaa se, ettei nyt voi ihan niin matalalla kynnyksellä mennä vierailemaan isovanhempien luona, vaikkeivat he riskiryhmään kuulukaan. Lapset kaipaavat erityisesti yökyläilyä mummupappalassa, ja varsinkin Even on ollut vaikea ymmärtää, miksi se ei nyt käy. Pojat ovat jo sen verran isoja, että ymmärtävät tilanteen paremmin. Me on selitetty asiaa lapsille heidän omalle ikätasolleen sopivilla tavoilla, eikä olla esimerkiksi pimitetty heiltä uutisia telkkarista, vaan ollaan ihan avoimesti kerrottu, että missä milloinkin pandemian suhteen mennään. Tietenkään ei lietsota heille pelkoa kertomalla esimerkiksi kuolleisuudesta tms. mutta ollaan kyllä kerrottu, että kyseessä on vakava sairaus, eikä kaikki siitä selviä. Mun mielestä lapsille on tärkeää painottaa sitä, että Suomessa on hyvä terveydenhuolto, eikä kannata verrata ulkomaantilannetta Suomeen, jos he jostain ulkomaiden tilanteista kuulevat/lukevat. En myöskään tuo omia ahdistuneisuushäiriön muodostamia ajatuksia esille lapsille, vaan pidetään heidän kanssaan kiinni siitä, miten THL ohjeistaa suojautumaan virukselta.

ÄLÄ POIMI TIETOA SOMESTA

Tämä koko poikkeuslain alainen elämä on niin laaja käsite ja pitää sisällään niin paljon eri näkökulmia liittyen niin meidän omaan kuin muidenkin arkeen, asenteisiin, eettisiin näkökulmiin, talouteen ja paljon muuhun, että taidan tältä erää jättää asian käsittelyn tähän postaukseen. Ja kuten aluksi mainitsin, en tule blogin puolella sen kummemmin tätä asiaa enää vatvomaan. Ihan suoraan sanottuna, mun mielestä on bloggaajilta jopa vähän vastuutonta kirjoitella koronavirukseen liittyen raflaavia postauksia, täynnä omia mielipiteitä siitä kuka saa liikkua missäkin tai kertoa edes faktoista, jos niistä ei ole ihan sataprosenttisen varma. Itse luen, ja tykkäänkin lukea, poikkeuslain aiheuttamia muutoksia perhearkeen liittyen, mutta skippaan ihan suosiolla kaikki ”PYSY KOTONA, ÄLÄ TEE SITÄ, ÄLÄ TEE TÄTÄ”- , ”KORONAHYSTERIAA”- , ”HYLLYT TYHJINÄ!!!!” -postaukset. Ne eivät anna minulle mitään konkreettista hyötyä, koska todennäköisesti ne eivät sisällä mitään minua hyödyttävää tietoa tai enkä näe niissä myöskään minkäänlaista viihdearvoa. Ainoat lähteet, joista otan vastaan tietoa Koronavirukseen liittyen ovat THL sekä uutiset, ja suosittelen tätä ihan kaikille muillekin. Saatan viihdyttää itseäni hörähtelemällä vastaantuleville korona-meemeille, mutta en aio itse jakaa niitä somessa (sisarusteni kanssa whatsappissa kylläkin, rebel.)

Miten teidän poikkeuslakielämä on lähtenyt sujumaan?

Terkuin Heidi

Somet

Posted by

Moikka! Olen Heidi, 27-vuotias bloggaaja, harrastevalokuvaaja ja kolmen lapsen äiti Pirkanmaalta. Blogini on kokoelma minulle tärkeitä asioita, kuten lapsiperhearkea, luonnonystävän teemoja sekä hyvinvointia käsitteleviä aiheita.

Vastaa