JOULUKUVAT 2017

JOULUKUVAT 2017

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo! Ainakin meillä, ja ekat lahjatkin avattiin jo. Otettiin eilen viimeiset, viralliset joulukuvat, joiden saattelemana päätän tämän vuotisen, blogiurani ensimmäisen joulukalenterin. Tätä oli tosi hauskaa tehdä, ja ensivuodelle toivottavasti saisin kalenteriin entistä parempaa sisältöä. Kuvista sen verran, että ne on editoitu yöllä kahden jälkeen ja huomasin taustakankaan [...]

MITÄ TEHTIIN LAPSIVAPAALLA?

MITÄ TEHTIIN LAPSIVAPAALLA?

Me ei Isännän kanssa kuuluta musiikkimaun suhteen ihan valtavirtaan, ja usein saankin äimistyneitä ilmeitä, kun suhteellisen tavallisen ulkonäköni takaa paljastuukin vanhempaa heavymetallia ja New- sekä industrialmetallia fiilistelevä rokkityttö. Musiikki ei ole välttämättä osana jokaista päivääni, enkä tosiaan mitenkään erityisesti tuo musiikkimakuani ilmi esimerkiksi meikin tai pukeutumisen kautta, mutta keikoilla rakastan käydä ja välillä tulee kausia, [...]

LASTEN JOULUTARINA

LASTEN JOULUTARINA

Hyvää joulukuun kymmenettä kaikille! Tässä postauksessa ääneen pääsevät lapset! He keksivät ihanan joulutarinan, jossa seikkailee pikkuinen tonttukoira nimeltään Haukku. Lasten keksimä joulutarina on hyvä lahjaidea isovanhemmille tai sen voi kirjoittaa vaikka joulukorttiin. Mammalandian edellisen luukun pääsette lukemaan Kotona ja Kaupungilla -blogista, ja huomenna Mammiksen uusi luukku avautuu MoMo -blogissa. ❄    ❄    ❄   [...]

MEIDÄN ITSENÄISYYSPÄIVÄ 2017

MEIDÄN ITSENÄISYYSPÄIVÄ 2017

Nyt sitä on sitten hypätty Suomen toiselle vuosisadalle. Käsi ylös, kuka katsoi eilen Linnan juhlat kokonaan? Minä ainakin katsoin, niinkuin joka vuosi. Olin ajatellut, että aloittaisin valmistelut meidän itsenäisyyspäivää varten aikaisin aamulla. Tein kuitenkin sen ratkaisevan virheen, että herättyäni puoli seitsemältä Even itkuun, menin vielä takaisin sänkyyn makaamaan. Pojat herättivätkin sitten vasta lähempänä kymmentä, hupsis. [...]

JOULULAHJAKSI VEGAANIKOSMETIIKKAA

JOULULAHJAKSI VEGAANIKOSMETIIKKAA

Yhteistyössä Everyday Minerals Suomi     Jouluun on aikaa nyt 23 päivää. Oletko jo hankkinut/tehnyt kaikki joululahjat vai onko lahjalista vielä täysin yliviivaamaton? Tässä postauksessa kerron teille Everyday Mineralsin tuotteista, jotka ovat varmasti mieluinen lahja kenelle tahansa. Näillä ilahdutat erityisesti Vegaania, eläinkoevastaista tai muuten vaan luonnonkosmetiikkaa rakastavaa tuttavaasi.   Everyday Minerals on Carina Menziesin Texasissa [...]