Vegaaniset meikit – Halloween -meikki ensimmäistä kertaa koskaan!

Olen sielultani aika synkkä ihminen, ja rakastan välillä heittäytyä sellaiseen pimeään ja raskaaseen mielentilaan, se jotenkin saa omat inspiraationäppyläni nousemaan ja ajatukset taas kirkkaaksi. Se on varmaan yksi syy sille, miksi goottimaailma tuntuu niin omalta, ja myös Wicca -kulttuuri kiehtoo.

Read More

Kansainvälisen Kaupan tradenomi; ensimmäisen vuoden alku

Koen olevani porukassa, jossa kaikki motivoituvat sekä hyvistä että huonoista päivistä; halutaan pyrkiä parempaan, saavuttaa seuraavana päivänä enemmän ja silti osataan olla aidosti innostuneita omista ja toisten pienistäkin saavutuksista. Huomaan vertailevani näitä opintoja aika paljon edellisiin, mutta ero päiväopiskeluun on kyllä huomattava niin fyysisesti kuin ilmapiirinkin osalta.

Read More

Vegaaninen Pumpkin Latte

Olin mieheni kanssa pari viikkoa sitten Tampereella viettämässä mun synttäreitä. Käytiin syömässä ja sen jälkeen haettiin Espresso Housesta jälkkärikahvit. Testasin ekaa kertaa ikinä Pumpkin Lattea, jota ei täältä meidän kotipaikkakunnalta taida mistään saadakaan. Mä rakastuin ihan täysin. Mullehan kelpaa ihan suodatinkahvi, jossa on tilkkanen Rainbown makeuttamatonta mantelijuomaa, eli en kahvien suhteen sinänsä ole kovin ronkeli. […]

Read More

27 tuntia mun kanssa

Meillä on tällä viikolla jälleen sairastettu, ja kaksi pienintä ovat olleet koko viikon pois päiväkodista. Evelle nousi kuume sunnuntaina, ja pian sen jälkeen alkoi järkyttävä haukkuva yskä ja hengitysvaikeudet. Käytiin lääkärissä maanantai-iltana, kun hengitys oli todella raskasta ja vaivalloista. Päästiinkin jonojen ohitse suoraan ilmoittautumisesta lääkärille ja siitä ottamaan sumutteena hengitysmaskin kautta adrenaliinia ja suun kautta […]

Read More

Sosiaalinen jännittäminen

Hankalinta on varmaankin hyväksyä se, että vaikka kuinka haluaisin koota itseni ja kävellä ihmisiä täynnä olevaan huoneeseen täysin itsevarmana ja tuntea kauhun sijasta innostusta, niin teidän, etten tule pääsemään tästä koskaan täysin eroon.

Read More

Kuinka usein?

Blogeissa pyörii tällainen hauska Kuinka usein? -haaste ja halusin itsekin kokeilla! Kuinka usein Vaihdat lakanat? Pyrin vaihtamaan lakanat kerran viikossa, mutta kyllä joskus saatetaan mennä kaksikin viikoa samoissa lakanoissa. Vaihdat pyyhkeet? Suihkupyyhkeen kahden käyttökerran jälkeen, käsipyyhkeet kerran, pari viikossa. Peset hiukset? 2-3 kertaa viikossa. Soitat isälle/äidille? En juuri koskaan. Isäni menehtyi joitain vuosia sitten, mutta […]

Read More

Melkein 27

Täytän 27-vuotta tämän viikon sunnuntaina. Sain ensimmäisen synttärikortin tänään, joka onnitteli tulevasta juhlapäivästä ja toivotti onnea myös opintoihin. Kortin kannessa komeili kesäinen kuva kukkakuormallisesta polkupyörästä. Kortin saaminen hymyilytti; on tietysti ihanaa, kun läheiset muistavat. Eilen sain lahjaksi marjakanervan ja se koristaa nyt terassia muiden kanervien kanssa. Päätin 22-vuotiaana, että tästä eteenpäin täytän jatkossakin aina 22, […]

Read More

Suihkukaapin ovi ”räjähti”

Meillä oli vähintääkin draamaattinen lauantai-ilta nyt viikonloppuna. Olin päivän juossut asioilla, sillä sunnuntaina juhlittaisiin Antin toiset 7-vuotisjuhlat, tällä kertaa sukulaisten kera. Tulimme pojan kanssa kotiin ostoksilta viiden jälkeen. Aloin heti laittaa olohuonetta uusiksi, sillä olin löytänyt kirppikseltä ihan täydellisen sohvapöydän meidän olkkariin ja halusin heti siivota ja laittaa paikat kuntoon. Noin puoli kahdeksan aikaan olin […]

Read More

Ekaluokkalaisen äiti – tukea somesta

En tiedä muista, mutta minulle lapsen koulunalku on ollut myös henkilökohtaisen kasvun ja itsetutkiskelun paikka. En olisi ikinä uskonut kuinka vahvasti se vaikuttaakaan, tai kuinka paljon voi esimerkiksi nolottaa olla ainoa vuolaasti vollottava äiti koulun pihalla -vielä kolme viikkoa koulunalun jälkeen.

Read More

Korkeakouluopiskelija, round 2.

Heippa! Ja terkkuja täältä mökiltä, Etelä-Pohjanmaalta. Halusin tulla vielä näin Juhannuksen alla kirjoittelemaan muutoksesta, joka koskettaa meidän koko perheen elämää ensi syksystä 3,5 vuotta eteen päin. Tiistaina istuimme lasten kanssa Hämeenlinnassa Kauppakeskus Goodmanissa jäätelöillä odottamassa fysioterapiani alkamista. Juuri, kun olin pyyhkimässä taaperon suklaisia kasvoja froteepyyhkeestä leikkamallani ”kestokosteuspyyhkeellä”, Gmailin postilaatikko kilhati. Olin kerrankin laittanut äänet puhelimeen […]

Read More