7 VIIKKOA KETOVEGAANISELLA RUOKAVALIOLLA – TULOKSET

Näin vuoden alussa puhutaan tosi paljon laihduttamisesta, ja moni aloittaa vuodenvaihteessa uuden ruokavalion, liikkumaan enemmän tai muuten ”elämään terveellisemmin”. Haluan heti tähän alkuun muistuttaa, että itse en ole tehnyt tai ole tekemässä muutoksia ruokavaliooni uudenvuodenlupaukset mielessä, eikä tarkoitukseni myöskään tämän seitsemän viikon aikana ollut pudottaa painoa. Teen valintoja, haasteita ja erilaisia kokeiluja vain ja ainoastaan omaa hyvinvointiani ja mielenkiinnonkohteitani ajatellen, ja kuljen näiden suhteen omaa polkuani. Sinulla voi olla itsellesi erilaisia tavoitteita ja toiveita, ja sen vuoksi kannattaa kysyä neuvoa ja ohjeistusta oman ruokavalion tai liikkumisen muutoksiin ammattilaisilta, kuten ravitsemusneuvojalta ja liikunnanohjaajilta. En ole itse millään tasolla ammattilainen tai kouluttautunut ruokavalioihin tms., joten kaikki, mitä täällä blogissani kerron, pohjautuu omiin kokemuksiini. Seuraa omaa polkuasi ja rakenna sen ympärille oma terveellinen elämäntapasi. Haluan jakaa omia kokemuksiani näistä asioista tänne blogiin ja Instagramiin, koska ne kiinnostavat minua itseäni, ja moni voi saada niistä vinkkejä tai inspiraatiota omiin valintoihin.

Lähtötilanne ja ruokavalion aloittaminen

Aloitin ketogeenisen ruokavalion 4.11.2019, ja päätin sen 21. joulukuuta (jälkeen -kuvat otettu 10.1.2020 klo. 07.45). Kun aloitin ketogeenisen ruokavalion, olin jo valmiiksi ihan hyvävointinen ja painoni oli normaalipainon alarajoilla. Syksyn herkuttelu ja munasolujen luovutukseen liittyvät hormonihoidot olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä, ja paino oli siis noussut omasta biologisesta painostani parilla, kolmella kilolla, muodot pehmentyneet ja rasvaakin oli kertynyt reisiin ja lantiolle, kuten mulle hyvin tyypillisesti kertyy painon noustessa.

Jokaisella on oma ihanteellinen painonsa ja mieltymyksensä oman kropan ulkonäköön liittyen. Mun vartaloihanne on hoikka, mutta voimakas, ja sellaisella kropassa mun on myös fyysisesti paras olla. Mua ei siis alun perin haitannut painon pieni putoaminen, vaikka sitä en tällä ruokavaliolla tavoitellutkaan. Ensimmäisen viikon jälkeen (kyllä, viikon jälkeen) painoni oli pudonnut 3,6 kiloa, mikä on hyvin tavallista ketoosiin siirryttäessä; nesteet poistuvat hyvin tehokkaasti, kun hiilihydraatteja nautitaan niin vähäisesti. Mulle tuo painonlasku kuitenkin oli liian vauhdikasta, joten purin ketoosia nostamalla hiilihydraattimäärää ja lisäämällä pari välipalaa päiviin. Paino tasaantui nopeasti, ja jo seuraavalla viikolla laskin hiilihydraatit jälleen alemmas, mutta pidin päivittäisen energiansaannin kuitenkin suurempana, jottei paino putoaisi ihan holtittomasti.

Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, mulle ketogeenisellä ruokavaliolla toinen päivä on kaikista vaikein. Silloin huimaa ja on ihan kaikin puolin huono olla, mutta se menee onneksi ohi, ja kolmas päivä oli tälläkin kertaa jo todella hyvä. Ketoosin saavutin uudelleen hiilareiden laskemisen jälkeen noin viikossa. Toista päivää lukuun ottamatta, voin koko tuon 7 viikon ajan hyvin, enkä muistaakseni ollut edes flunssassa kertaakaan, vaikka se meillä kotona silloin jylläsi.

Mikä muuttui ketogeenisen ruokavalion aikana?

Tuon seitsemän viikon aikana suurimman muutoksen huomasin vireystasossa, joka syksyisin mulla tuppaa olemaan aika huono. Lasten kanssa ulos lähteminen ei ollut raskasta, ja iltaisin oli vielä hyvin energiaa pitkän päivän jälkeen keskittyä koulujuttuihin! Mieliala pysyi jatkuvasti tasaisena ja hyvänä, ketoaineet jotenkin tuntuu sopivan mun mielelle. Myös verensokerin pysyessä jatkuvasti tasaisena makeanhimo laantui täysin, eikä makeaa tai muita ns. kiellettyjä ruokia edes tehnyt mieli ketoosiin päästessä.

Myös kropassa näkyi muutoksia hyvin nopeasti. Paino lopulta laski vain 2,8 kiloa. Koska ketoaineet suojaavat lihaksia, senttejä lähti ja kroppa kiinteytyi toivomallani tavalla, eli kerääntyneestä rasvasta. En halua kommentoida ulkonäköön liittyviä juttuja ihan kauheasti, sillä itselleni tärkeämpää on se, miltä tuntuu ja millainen olo omassa kehossa on, mutta tietysti olen tyytyväinen, kun pääsin näin helposti takaisin normaaliin mittoihini. Alla olevista mittauksista huomaakin, että suurin vaikutus ruokavaliolla oli vatsanseudun turvotukseen.

Mitat 21.12.2019 (Suluissa mitat aloituspäivänä ma 4.11.2019)

  • Käsivarsi: 21,5cm (23,5cm)
  • Vyötärö: 64cm (66,5cm)
  • Napa: 69cm (77cm)
  • Lantio: 84cm (85,5cm)
  • Peppu: 90,5cm (92,5cm)
  • Yläreisi: 50cm (51,5cm)
  • Pohje: 30cm (31cm)

Mulle kaikkein merkittävin juttu ketovegaanisella ruokavaliolla on vatsantoiminnan muutokset ja erityisesti vatsan turpoamisen loppuminen. Joka kerta, kun olen ketogeenisellä ruokavaliolla, hämmästelen sitä, kuinka hyvin mun vatsa toimii ja miten hyvin turvotukset pysyvät kurissa. IBS oireet häviävät jo ihan ensimmäisen viikon aikana, eikä olo ole isompienkaan aterioiden jälkeen kuin ilmapallolla. Muita ylös kirjaamiani muutoksia olivat unenlaadun parantuminen sekä ihon heleys ja parempi kosteustasapaino.

Aiemmin mulle ei ole tullut migreeniä ketoosissa, mutta tällä kertaa tuli, ihan viimeisellä viikolla. Se olikin sitten niin voimakas migreenikohtaus, että siihen ottamani lääkemäärä aiheutti vatsani limakalvolle vaurioita, ja tämä oli syy ketoosin purkamisen aloittamiseen pari päivää toivottua aiemmin, ja myös sille, miksi tämä postaus tulee ulos vasta tänään. Vatsansuojalääkkeet teki mun olosta ihan kauhean; huimasi, turvotti ja tuntui, että kaikki ketoosin tuomat hyödyt hävisivät saman tien. Ketoosin purin nostamalla hiilihydraatit 25 grammasta 125 grammaan viikon ajaksi, jolloin ketoosi katkesi, ja tämän jälkeen jatkoin syömään ihan normaalia vegaaniruokavaliotani, joka sisältää maltillisesti hiilareita. Lääkekuuri kesti kaksi viikkoa, ja noin viikko sen lopettamisen jälkeen lääkkeiden sivuvaikutukset olivat poistuneet. Olo oli taas hyvä ja energinen, ja turvotukset pysyivät poissa.

Ketogeenisen ruokavalion jälkeen

Olen nyt syönyt normaalisti noin kolmen viikon ajan. Paino ei ole noussut, vaan se itseasiassa hieman notkahti vielä alaspäin viimeisten kahden viikon aikana. Olo on edelleen ollut hyvä. Makeanhimo on mulla niin sitkeää laatua, että se ei kyllä mulla pysy poissa enää ketoosista poistumisen jälkeen. Onneksi omistan todella hyvän selkärangan, eli en kuitenkaan herkuttele kuin noin kerran viikossa. Iho on pysynyt hyvänä, ja unenlaatu samaten.

Nyt hiilarimäärän vaihdellessa mieliala ei ole pysynyt niin tasaisena kuin ketoosissa, mikä oli tietysti odotettavissa. Olen kuitenkin luonteeltani aika tasainen tyyppi, eli ei musta mitään monsteria kuitenkaan kuoriutunut ketoosin jälkeenkään. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tähän kokeiluun, ja jatkossakin aion käyttää ketogeenistä ruokavaliota aina silloin tällöin.

Jos sinäkin olet kiinnostunut kokeilemaan ketogeenistä ruokavaliota, niin minulla on blogissa vielä 26. päivään saakka käynnissä arvonta, josta voit voittaa Elviira Krebberin Kasvisruokien Keto -käsikirjan. Arvontaan pääset osallistumaan tässä postauksessa.

Jos jäi jotain kysyttävää, niin vastaan mielelläni parhaani mukaan!

Terkuin Heidi

Somet
error

Posted by

Moikka! Olen Heidi, 25-vuotias bloggaaja, harrastevalokuvaaja ja kotiäiti Pirkanmaalta. Blogini on kokoelma minulle tärkeitä asioita, kuten kestävän kehityksen mukaista muotia, sisustusta sekä vegaanisuuteen liittyviä teemoja. Myös lapsiin ja vanhemmuuteen liittyviä aiheita käsitellään, ja mukaan mahtuu myös kaikenlaisia onnellisuuteen, terveyteen ja liikuntaan liittyviä teemoja.

Vastaa