KETOVEGAANINEN AAMUPALA – JUUSTOINEN TOFUSIENIPAISTOS

Vähähiilihydraattinen ruokavalio

Vaikka ketovegaanihaasteeni päättyi joulukuussa, syön edelleen hiilihydraatteja maltillisesti. Kerran viikossa meidän perheellä kuitenkin on yhteinen herkkupäivä, enkä enää ketoosia tavoitellessa kieltäydy herkkupäivänäkään runsaammin hiilareita sisältävistä herkuista; toki itse nautin suunnattomasti uusien ketovegaanisten herkkujen kuten leivosten keksimisestä, ja usein herkkupäivänä teenkin niitä ns. tavallisten herkkujen tilalle. Itselleni lähinnä siis, lapset edelleen nauttivat sokerinsa ihan perinteisen pullan tai lauantaikarkkien muodossa. Mun kropalle vähähiilihydraattisuus sopii; olo on kevyt ja energinen, eikä mielitekoja tule juurikaan.

Mulla on tapana juurtua syömään päivästä toiseen samanlaista ruokaa, ja esimerkiksi aamupala on sellainen juttu, jota en kauheasti ole vaihdellut muutaman viime vuoden aikana. Usein se on chiapuuroa tai itsetehtyä kookosjogurttia lisukkeineen. Talven kylmyys on pureutunut muhun tänä talvena jotenkin älyttömän vahvasti, ja palelen ihan koko ajan. Palelen kyllä muutenkin jatkuvasti, mutta nyt tuntuu, ettei mikään muu kuin saunassa istuminen saa hyisiä luitani sulamaan tästä ikiroudasta. Paleleminen on vaikutanut myös siihen, mitä syön; ei tee enää mieli kylmää jogurttia tai jääkaapissa tekeytynyttä chiapuuroa. Tämän vuoksi olen koettanut kehitellä lämpimiä aamupaloja (joka ei olisi kaurapuuroa) mun normaalien aamupalojen tilalle. Halusin tulla jakamaan yhden näistä resepteistä teillekin, jos joku siellä painii vaikka samanlaisten ajatusten kanssa, tai on muuten vain vähentämässä hiilareita!

Ketovegaaninen tofusienipaistos

1 annos, 380kcal, 9g hiilihydraatteja, 23g proteiinia, 28g rasvaa (makrot sis. lisukkeet)

150g maustamatonta tofua

65g herkkusieniä (kolme keskikokoista)

30g babypinaattia

Maustamiseen suolaa, pippuria, valkosipulirouhetta ja paprikajauhetta

1tl (5g) rypsiöljyä paistamiseen

Lisäksi: puolikas avokado ja 25g Porlammin Vegeplus vegaanista ”juustoa”

Pese pinaatti ja herkkusienet. Kuivata tofua painelemalla sitä puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen/harsoon (tai talouspaperiin). Pilko tofu pieniksi kuutioiksi ja viipaloi herkkusienet.

Mausta tofu kulhossa suolalla, mustapippurilla, valkosipulirouheella ja paprikajauheella. Itse tykkään laittaa maustamattomaan tofuun makua ihan reilulla kädellä, se kun itsessään on hyvin mautonta. Heitä joukkoon pinaatti ja herkkusienet, ja sekoita hyvin.

Paista seosta öljyssä keskilämmöllä noin 10 minuuttia usein käännellen.

Syö paistos vegejuustoraasteen ja avokadon kanssa!

Itse valitsin kaupasta Porlammin vegejuuston siksi, että se sattui olemaan vähähiilihydraattisin vaihtoehto. Jos kaipaat ”juustolta” enemmän makua, ja olet hiilarien kanssa vapaampi, niin kannattaa kokeilla Vegeplussan sijaan esimerkiksi Tescon Jalapeno & Chili ”juustoa” tai esimerkiksi cheddarin makuista vegejuustoa. En yleensä käytä vegaanisia juustonkorvikkeita omassa ruokavaliossani, vaan korvaan sen (maun) tarvittaessa ravintohiivahiutaleilla. Suosittelen kokeilemaan sitäkin vaihtoehtoa, jos vegaaniset juustovalmisteet eivät sullekaan niin uppoa! 🙂

Somet
error

Posted by

Moikka! Olen Heidi, 25-vuotias bloggaaja, harrastevalokuvaaja ja kotiäiti Pirkanmaalta. Blogini on kokoelma minulle tärkeitä asioita, kuten kestävän kehityksen mukaista muotia, sisustusta sekä vegaanisuuteen liittyviä teemoja. Myös lapsiin ja vanhemmuuteen liittyviä aiheita käsitellään, ja mukaan mahtuu myös kaikenlaisia onnellisuuteen, terveyteen ja liikuntaan liittyviä teemoja.

Vastaa