9 x parempi marraskuu

*postaus sisältää affiliate -linkkejä.

Marraskuu on pimeyden, kaamoksen ja talveen siirtymisen aikaa. Monen mielestä marraskuu on koko vuoden masentavin kuukausi, eikä ihme. Usein se mielletään sateiseksi semi-talveksi, jonka iloton harmaus vetää mielialan ja motivaation pohjalukemiin. Elämä on kuitenkin sellaista, millaiseksi sen itse haluaa tehdä, tai näin ainakin itse vahvasti koen. Mulle marraskuu on ihan puhtaasti joulunodotuksen kultakautta; hiljalleen voi alkaa miettiä, kuinka päihittää viimejouluiset ekoteot entistä paremmilla ratkaisuilla, kaivella 20 vuotta vanhoja koristeita jo kaapista ja asetella jouluvaloja paikalleen. Kiire saa minut ahdistumaan, ja sen vuoksi mieluummin aloitan asia kerrallaan ja teen jouluun saakka vain sen mitä ehdin muun elämän lomassa; mitään ei ole pakko tehdä. Joulu tulee, vaikka kuinka siitä stressaisi ja touhottaisi. Jos marraskuu tuntuu muutekin raskaalta, niin ei siitä kannata tehdä yhtään sen vaikeampaa itselleen ahdistumalla ja kuormittamalla itseään ylimääräisellä. Tässä tulee nyt mun vinkit parempaan marraskuuhun!

Joulukalenterin valinta. Marraskuussa on hyvin aikaa panostaa itsetehdyn joulukalenterin kokoamiseen, tai etsiä jokin superhieno ekokalenteri. Mitä vähemmän aikaa on valmistautua joulukuun ensimmäiseen päivään, sitä enemmän houkuttaa ostaa lapsille se kaupan massatuotettu suklaakalenteri, jonka suklaa ei edes ole niin hyvää. Itsetehtyyn kalenteriin voi sujauttaa esimerkiksi pienellä lapulla tekemistä koko perheelle; yhteisestä HopLop päivästä tai vaikka jouluherkkujen leipomispäivästä jää lapsillekin varmasti paljon mieluisemmat muistot kuin muovikrääsästä tai keskinkertaisesta suklaasta. Jos haluat kalenterin itsellesi, ja tykkäät esimerkiksi mielen voimaannuttamisesta, niin Hyvinvoinnin verkkokaupasta löytyy *Hidasta Elämää Unelmakartta joulukalenteri, joka on täynnä voimalauseita ja harjoituksia. Teenystävälle taas *English Tea Shop Luomutee -joulukalenteri on ihan täydellinen valinta.

Pikkupakkaset. Marraskuu on loistava ajanjakso minun kaltaiselleni ihmiselle, joka on ihan jäätävä vilukissa, mutta kuitenkin tykkää talvesta. Marraskuussa lämpötila ei (enää) laske ihan hirmuisiin paukkupakkasiin, joten pystyn nauttimaan talvifiiliksestä kuitenkaan paleltumatta hengiltä. Ulkona on myös tosi nättiä pakkasöiden jäljiltä, ja näin valokuvausharrastajana täytyy sanoa, että marraskuun valo on itseasiassa todella upea ulkona otettaviin kuviin. Viluisempaa talvihenkeä kaipaava voi pakata rinkan, hypätä kaverin kanssa Lappiin matkaavaan junaan ja lähteä viikonlopun mittaiselle talvivaellukselle.

Kauppiohin mahtuu yhä sisälle. Nyt kannattaa nauttia siitä, kun ei tarvitse tulla tönityksi ja tallatuksi kauppareissulla. Black Fridayn aikaan ja joulukuussa tilanne on jo radikaalisti muuttunut.

Ihanat isot talvivaatteet. Mä kuulun niihin ihmisiin, jotka rakastavat fiilistellä ylisuuria neuleita, suuria takkeja, villasukkia ja toppahousuja. Lokakuussa on ajoittain vielä liian lämmin ja joulukuussa joutuu pukemaan viisi muutakin vaatekerrosta sinne toppavaatteiden alle, joten marraskuu on meitä mukavuudenhaluisia talvipukeutujia varten.

Self care. Jos marraskuu saa mielen matalaksi, niin miksi et käyttäisi tätä kuukautta ottamalla oikein roppa kaupalla aikaa itsestäsi huolehtimiseen. Hiukset, kädet, iho ja huulet ovat jo ihan rutikuivat ja talvi-iho kaipaakin ihan erityistä huolenpitoa. Kosteusvoide kannattaa levittää iholle heti peseytymisen jälkeen, jotta se imeytyy tehokkaimmin, ja huuli- ja käsivoidetta kuljettaa mukana laukussa tai taskussa, jotta kosteutta voi lisätä säännöllisemmin. Mulla on pintakuiva iho, jota hoidan Unna Nordicin Lauha – naamiolla pari kertaa viikossa, ja sen lisäksi kuljetan mukana Unnan Havu -kasvosuihketta, jotta voin tarvittaessa esimerkiksi koulussa suihkauttaa lisäkosteutta herkästi kuivuville kasvoilleni. Hiusnaamiot ja kasvonaamiot ovat ihania pieniä arjen hemmotteluhetkiä, ja lisähemmottelua voi tietysti itselleen hankkia esimerkiksi hieronnasta, käsi- ja kasvohoidoista, ja miksei vaikka kampaamokäynnistä. Ja muista syödä säännöllisesti niitä vitamiineja!

Elokuvat. Elokuvissa käyminen on ihan loistava tapa nollata aivot ja saada pieni hetki omaa aikaa (mikäli käyt elokuvissa mielelläsi yksin, kuten minä). Jos koko perhe kaipaa piristystä, niin nyt marraskuussa esimerkiksi Pirkanmaalla pyörii Late Lammas -elokuva, Toy Story 4, Corgi – Kuningattaren koiranpentu sekä Ryhmä Hau Vauhdissa jälleen. Myös treffit oman murun kanssa piristävät, oli kuukausi sitten mikä hyvänsä.

Joululahjatoiveiden kalastelu. Korvat tarkkana, ystävä tai perheenjäsen saattaa lipsauttaa vinkin hänelle sopivaan joululahjaan ihan tarkoittamatta. Joulun tarkoitus ei ole kuitenkaan ostaa valtavaa lahjamerta ja samalla tukea sen kaupallistamista, vaan ajatuksella valitut tai itsetehdyt tuotteet ovat varmasti monen mieleen. Esimerkiksi Hyvinvoinnin verkkokaupasta löytyvä *Evolven Tuhkimo -kasvoöljy on lahja, joka kestää pitkään ja on oikeasti ihan superihana tuote pintakuivalle iholle (itselläni toinen pullollinen menossa, enkä voisi elää ilman tätä.) Myös aineettomat lahjat ovat täydellinen ekoteko.

Hyväksy ihmisten erilaisuus. Jos et ole yhtään joulufiilistelijä, niin muista, että sinun ei tarvitse ollakaan. Vaikka meille jouluihmisille marraskuussa on jo joulunodotus hyvässä vauhdissa, niin sinä saat olla touhottamatta, innostumatta ja ihan vaikka kokonaan puhumatta joulusta. Älä stressaannu ajatellessasi tulevia jouluvierailuita sukulaisten ja ystävien luona; miksi sinun pitäisi tehdä niin? Perinteen takia? Jos et aio loppueläämäsi viettää joulun alla ahdistuen, niin nyt on korkea aika luoda omat perinteesi ja kertoa avoimesti sukulaisille ja ystäville, että joulu nyt vaan ei ole sun juttu. Muista myös antaa touhottajien touhottaa, ja keskity itseesi. Negatiivisuus synnyttää negatiivisuutta, on mielelle huomattavasti helpompaa antaa muiden vain olla ja palloilla oman elämänsä kanssa rauhassa.

Downshiftaa tai ahkeroi. Tee itsellesi marraskuulle To Do -lista, ja merkkaa kalenteriin pakollisten töiden ja koulujuttujen lisäksi kaikki hauskat menot; töiden tai opintojen lomassa kun hoidat asioita siellä täällä, et huomakaan kuinka marraskuu on jo ohi. Jos susta tuntuu, että marraskuussa energia ei riitä mihinkään ylimääräiseen, niin anna itsellesi lupa vaan olla. Palkkaa siivooja, tee suuri määrä muutamaa eri ruokaa, joita voit syödä päivästä toiseen ja vapaa-ajalla lepää. Itse olen enemmän sellainen, että mitä enemmän teen, sitä enemmän innostun tekemään lisää, eli marraskuu on mulle paras aika kunnostautua treenien suhteen ja pakertaa koulujuttuja ja töitä hullunlailla.

Toivottavasti näillä vinkeillä päästäisiin nämä loput 29 marraskuista päivää hieman helpommin. Onko sulla jotain mielialaa kohottavia vinkkejä marraskuuhun?

Terkuin Heidi.

Somet
error

Posted by

Moikka! Olen Heidi, 25-vuotias bloggaaja, harrastevalokuvaaja ja kotiäiti Pirkanmaalta. Blogini on kokoelma minulle tärkeitä asioita, kuten kestävän kehityksen mukaista muotia, sisustusta sekä vegaanisuuteen liittyviä teemoja. Myös lapsiin ja vanhemmuuteen liittyviä aiheita käsitellään, ja mukaan mahtuu myös kaikenlaisia onnellisuuteen, terveyteen ja liikuntaan liittyviä teemoja.

Vastaa